sunnuntai 16. helmikuuta 2014

eläviä unelmia


Pitkän suunnittelun, haaveilun ja miettimisen jälkeen ollaan tässä pisteessä. Kirjoittelen ties kuinka monennen valokuvausblogini aloituspostausta - aina yhtä toivotonta. Pitäisi keksiä miltei tyhjästä jotain sanottavaa.

Olen jo useamman vuoden pitänyt lemmikeilleni, tai pääasiassa koiralleni blogia (Nelijalkaiset ihmeet), mutta viime aikoina olen kuvannut hyvin paljon kuvia, jotka eivät mahdu eläinblogiin, eivätkä ne ole tyyliltään ihan niitä facebook-kuviakaan. Tarvitsin siis paikan näille kuville. Olen jo moneen kertaan meinannut aloittaa tämän blogin, mutta yleensä olen juuri silloin eksynyt muutaman "valokuvaajaidolini" blogiin, enkä alemmuuskopleksien vuoksi ole kyennyt omaa blogia pystyyn laittamaan. Näin meinasi käydä tälläkin kertaa, mutta palo omaan alokuvausblogiin voitti.

Kuvausaiheeni heittelevät paljon laidasta laitaan. Toki noita omia nelijalkaisia tulee kuvattua eniten, mutta olen alkanut löytämään inspiraatiota myöskin luonnosta ja musiikista, erityisesti lyriikoista. Tälläkin hetkellä työn alla olisi yksi lyriikkakuvitus, joka oikeastaan oli se viimeinen innoittava tekijä blogin perustamiseen. Tulette siis näkemään tässä blogissa aiheiltaan erilaisia kuvia. Postaustahti tulee olemaan epätasainen, koska en halua julkaista blogissa kuvia, joihin en itse ole tyytyväinen. Tässä blogissa laatu tulee korvaamaan määrän.


Otan hyvin mielelläni vastaan palautetta ottamistani kuvista, jotta voisin jatkossa päästä vielä pitemmälle kuvieni kanssa. Kun muutama vuosi sitten sain ensimmäisen järkkärini (Canon EOS 550D), kuvasin ~ensimmäiset puolitoistavuotta aivan mutulla, mutta nykyisin olen päässyt kameran säätöihin sisälle, ja kehtaan jopa sanoa osaavani käyttää kameraa. Tähän sain vahvistusta, kun Otava kysyi ihan näinä päivinä ilmestyvään koirarotukirjaansa kuvia minulta. Olen jo useamman vuoden (kolme?) auttanut koiralehti Koirafanituksessa valokuvilla ja lehtijutuilla. Tammikuussa sain päätoimittajalta viestin, jossa kerrottiin, että hän oli valinnut ottamani kuvan lehden 2/2014 (ilmestyy ylihuomenna!!!!!) kanteen. Wou, en meinaa vieläkään aivan käsittää tätä..


Näillä mennään! Eipä tässä voi muuta kuin toivotella hyviä stalkkailu hetkiä sille puolelle ruutua. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti